Kevään korvat ja kesän keskuudessa

Kevään lisääntynyt valo osuu paatuneimmankin luolaörkin silmään puhumattakaan pelinjohtajista, jotka ryhtyvät katsomaan kalenteria ja huomaavat Ropecon-karkelon olemassaolon. Talven mittaan tehty työ saa tällä kertaa luvan näkyä tapahtumassa ensijaisesti Seikkailijoiden killan julkaisuna, mutta toiseksi myös muutaman seikkailun voimin. Luvassa näillä näkymin suoraviivaista pelastusretkeä ja astetta oudompi mysteerio seikkailijoiden päänvaivaksi.

Käytin myös eilisen illan tutustuessani virtuaalityöpöytään nimeltä Roll20, jossa roolipelin pyöritys netin kautta pitäisi lähennellä ihmettä ja kummaa.  Varsinainen peliporukka on joutunut pienten maahisten vaikutuspiiriin siinä määrin, että fyysinen ilmaantuminen alkaa olla työn takana. Sen tähden netin kautta tapahtuva pöytäpelaaminen tuntuu sopivalta ratkaisulta. Työkalut tuntuu olevan mietitty vähän kaikenlaiseen toimintaan, mutta menee hetki, ennen kuin niistä saa koherentin kokonaisuuden itselleen.

Samaan aikaan viikkoporukkamme jatkaa tutkimuksia Vorgassa, Puolen nenän solassa, jossa avunpyyntöön vastanneet seikkailijat pääsevät tutkimaan asioita pintaa syvemmältä. Vauhdikas pelitahti pitää pelinjohtajan kätevästi kartalla ja uusia ideoita syntyy sopivan pakon edessä!