Lukupaketti kiertoon

Strange writing

Koelukupaketti olisi jälleen kerran entistä ehompi. Jäsentelyä on parenneltu, esimerkkiseikkailu on kansien välissä ja kokonaisuus toivotulla paikallaan. Tekstiä on kätevästi 98 sivua, joten lukemiseen menee kotvanen.

Sillä välin on aikaa valmistella uusi seikkailu peliporukalle ja ryhtyä ihmettelemään taitto-ohjelmia. Syksy tulee sankarillisesti, sovitaan niin!

Seikkailu seikkailumpi seikkailuin

Vanhoja seikkailuvihkoja

Vanhoja käsin kirjoitettuja seikkailuja n. 1998-2004

Idea – luonnos – julkaisukelpoinen.

Pelkän idean pohjalta voi jo pitää peliä, mutta itse olen vuosien varrella tottunut hyvään valmisteluun, jossa piirretään esim. kartat, kirjoitetaan hahmot sekä suunnitellaan peliä varten löyhä, mutta koherentti juonirakenne. Tätä voisi kutsua luonnokseksi.

Roolipelejä varten rustatut kampanjat ja yksittäiset seikkailut ovat yleensä kertakäyttöisiksi tarkoitettuja. Niitä ei ole syytä julkaista missään, joten pelin jälkeen arkistoin ne mappiin ja jätän historialliseksi kuriositeetiksi. Siinä vaiheessa, kun julkaisee jotain, luonnos ei enää riitä. Täytyykin kirjoittaa mukaansatempaavasti ja niin, että joku muukin ymmärtää, mistä on kyse. Vaaditaan testausta, ja kummallisinta on ollut pelata samaa seikkailua uudelleen ja uudelleen eri porukoissa.

Tällä hetkellä työn alla on Seikkailijoiden killan aloitusseikkailun puhtaaksi kirjoittaminen, jonka olisi tarkoitus päätyä itse kirjaan pelaajien iloksi. Olen kerran kirjoittanut seikkailun julkaisukelpoiseksi kuusi vuotta sitten osallistuessani Ropeconin seikkailunkirjoituskilpailuun ja muistan hioneeni sitä tuntikausia ties minkä nippeli nappelin vuoksi.

Tarvitaan siis vain oikea tarinointimielentila ja aikaa, jonka jälkeen Seikkailijoiden kilta lähtee kesän edellä hieman lukukierrokselle.  Onneksi nyt on lomaa töistä… jotta voi tehdä töitä.

 

Kevätsuunnitelmia

Valoconissa tuli testattua uusin seikkailu, Rämeen lapset, joka toimi hyvin 4 tunnin pelissä. Paketista saa helposti pidemmänkin, joten pidän sen kätevästi valmiina peliporukkaa varten, joka kokoontuu ensi viikolla. Ehtivät jo vitsailla, että saavat pelata second hand -pelin, mutta tämä seikkailu on tietysti special edition. Yleensä sitä käsikirjoittaa seikkailun, joka pelataan ja se päätyy pöytälaatikkoon. Seuraavalla kerralla on taas uutta ja niin edelleen. Harvoin tarvitsee kirjoittaa puhtaaksi mitään.
Vakituisen peliporukan kanssa on jatkuvuutta. Voi suunnitella pidempiä juonikaaria ja sama seikkailijaryhmä jatkaa seuraavasta pelistä toiseen. Hauskanpidon lisäksi säännöllisellä pelaamisella on tärkeä sija Seikkailijoiden killan suunnittelussa, sillä pelin jälkeen pää pursuaa herkemmin uusia ideoita tai viilauksia. Haastavinta lienee saada ”kiireiset” aikuiset samaan tilaan kerran kuussa!
Seikkailijoiden kilta tarvitsee seuraavaksi esimerkkiseikkailun puhtaaksi kirjoittamisen, palautetta sekä jäsentelyä, jotta tekstit saisivat lopullisen sijansa kirjan sivuilta. Vaikka julkaisu kesällä 2017 kuulostaa kaukaiselta, täytyy lopuksi huomioida vielä visuaalisia seikkoja ja taitto, jotka vievät oman aikansa taiteilun ja muun elämän seassa.
Seikkailijoiden kilta matkaa myös ennen Ropeconia seikkailun hengessä ainakin pariin tapahtumaan. Tavoitteena tällä hetkellä kokea Hyvinkään Hypecon ja Oulun Maracon.

 

Viilaaja viilaa

Takana taas yksi seikkailusessio ja pieni lisäyskin pääsi sääntöihin asti, kun pelissä nousi asia, johon ei ollut antaa suoraa vastausta. Hyvä näin. Asioita voi simuloida päänsä sisällä ja paperilla, mutta pöhköimmät rajatapaukset tulevat ennemmin tai myöhemmin pelissä vastaan.

Pelitestauksen tulokset ovat olleet hyviä ja päässä muhii mukava seikkailuidea, jonka voisi peluuttaa Valoconissa helmikuussa. Minulla oli hullu idea lähteä ex-tempore matkalle Maraconiin, mutta toteutan hulluudet sitten keväällä. Tulevaan kuuluu myös taittajan etsintä projektille sekä esimerkkiseikkailun puhtaaksi kirjoittaminen.

Vihreä nuttu ja hiippa

The Legend of Zelda

”When in doubt, think Zelda.”

Pelin rakentelun kanssa olen turvautunut yllämainittuun mottoon välttääkseni monimutkaistamasta liikaa. Yksinkertaisen seikkailun ilo alkoi 80-luvulla pelisarjan ensimmäisestä osasta ja on jatkunut näihin päiviin vaihtelevasti, kun sopiva laite on osunut lainaan. Pelien vihreisiin pukeutunutta sankaria, Linkiä, tuli ohjattua seikkailussa jos toisessa halki lapsuuden ja nuoruuden. Ei ihme, että pelit ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

Sarjan peleissä on usein kompakti seikkailullinen maailma, jossa on hieman variaatiota luonnonelementtien ja paikkojen suhteen, mutta tarpeeksi tutkittavaa ja mysteeriä unohtamatta leppoisaa juonta. Niinpä ei ollut oikeastaan ihme, että Legend of Zelda -sarja muodostui jo aikaisessa vaiheessa yhdeksi esikuvista Seikkailijoiden kiltaa varten. Erityisesti The Wind Waker ja sittemmin myös erinomainen suomalaisten tekemä Oceanhorn siivittivät minua haikailemaan purjeveneiden, merirosvojen ja tutkimattomien saarten maailmaan.

Suurin vaikutus Zelda-sarjalla lienee Seikkailijoiden killan visuaaliseen ilmeeseen, joka oli mielessäni varsin terävänä jo ensimmäisistä luonnoksista asti. Japanilainen pelikulttuuri on antanut oman lisämausteensa, mutta lopulliseen päätökseen tulin siltä pohjalta, että olen jo pelannut tarpeeksi raadollisia pelejä viime vuosina. Liian realistista en pelistä halunnut. Täten valitsemani kuvitus tuo mukaan kevyempää seikkailun henkeä ja maailmaan satumaisuutta, jota Zelda-peleissäkin on.

Olen kuitenkin aina salaa toivonut, että Zelda-peleissä olisi hieman enemmän romantiikkaa. Päähenkilö on yksi kovimman luokan tuppisuista, joita tunnen, joten maailma tarvitsi rohkaisua. Rakkaus on mielestäni ihmisiä kantava voima ja halusin myös tuoda elementin mukaan Seikkailijoiden kiltaan. Rakkaus peilaakin monia Saranean historian käännekohtia – se saa ihmisen ylittämään itsensä. Se on aktiivinen voima passiivisen sijaan. Jos se vihreähiippainen sankari astuu sille tielle, niin ollaan mielenkiintoisen äärellä.

Pelitestauksen tie ja tasapainoista haahuilua

Varsinainen peliporukkani on nyt pelannut Seikkailijoiden kiltaa neljän pelin verran ja on ilo huomata, että säännöt ja maailma toimivat kuten pitääkin. Pieniä viilauksen aiheita löytyy sieltä täältä, mutta kokonaisuus on vakaalla pohjalla.

Seuraavia projekteja ovat mm. esimerkkiseikkailun puhtaaksikirjoitus sekä viilaukset ennakkolukijoiden palautteiden pohjalta. Romaanin kirjoittaneena tiedän, että kommentteja saa yleensä odotella melkoisen tovin, joten energiat kannattaa keskittää itse pelaamiseen sekä siitä raportoimiseen. Kun on tottunut tekemään paljon, mutta kirjoittamaan itse prosessista vähän, joutuu lopussa hieman outoon tilanteeseen, kun kukaan ei ole kuullut projektista mitään. Tässä piilee ehkä projektin todellinen suurin haaste – tuoda ilmi, mitä tekee.

Alkuperäisen julkaisurajapyykin asetin rauhallisesti vuoteen 2017. Kun viilaukset on viilattu seuraa vielä oikoluku ja taitto, jonka jälkeen uskaltaa laittaa painokoneen hyrräämään. Roolipelin kirjoittaminen eroaa romaanista monipuolisuudellaan, sillä helposti lähestyttävän fiktion lisäksi on mietittävä sääntömekaniikan kirjoittamista sekä visuaalista ilmettä. Kokonaisuuden on oltava helposti omaksuttava ja juuri sopivan kokoinen elämys.

Testauksen tielle

Tällä viikolla oli pitkästä aikaa kokonainen päivä vapaata, joten suoritin mukavan 10 tunnin kirjoitusputken pitäen 10min ruokatauon. Tuossa ajassa ehdin sumputtaa kaikki taulukot kirjaan ja tehdä viilauksia, jonka johdosta paketti muuttui ns. beta-versioksi.

Peliporukkamme sai juuri laitettua tauolle pidemmän sortin kampanjan, joten Seikkailijoiden killan varsinainen testivyörytys voi alkaa. Piileskelevän peliporukan lisäksi suuntaan syyskuussa Traconiin ja loppuvuodeksi olin hahmotellut ainakin retkeä Maraconiin sekä Tracon Hitpointiin.

Tarkoitus on nyt pistää mekaniikka koville ja syynätä, ettei mikään ammu ylitse. Maailma on hyvin napakka paketti, se kaipaa korkeintaan kosmeettista huoltoa kieliasun osalta. Lähetän kuitenkin beta-versiota valikoiduille ja toivon, että he ehtivät kiireiltään käydä paketin läpi. Yleensä mitä kauemmin jotain projektia tekee, sitä enemmän puut kasvavat metsän eteen. Ulkopuolisen palautteen kautta alkaa sitten löytyä viilauksia. Toivotaan, että ne vievät peliä parempaan suuntaan.

Hiekkalinna

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka Seikkailijoiden kilta lähti liikkeelle hiekkalaatikolta. Kun maailma alkoi hahmottua päässäni, päätin jo alkuvaiheessa, että yksi hiekkalaatikollinen on sopiva koko myös pelimaailmalle, jotta se ei turhaan paisuisi yli äyräidensä. Mitä suurempi maailma, sitä enemmän on liikuteltavia osia niin historiassa, kansoissa kuin maantieteessäkin. Sivumäärä kasvaa tolkuttomasti ja perehtyminen muuttuu työksi. Sitä aioin välttää.

Lapsuuden leikeissä kaikki oli yksinkertaista, vaikkakin leikkiemme miljöö saattoi olla hieman kummallinen. Ahnehdimme historiaa, viikinkimytologiaa ja fantasiaa, jotka oli helppo sekoittaa sopivassa suhteessa. Muistan hyvin alapihan kiipeilytelineen ja pehmeän hiekan sen alla, johon oli helppo piirtää laivan ääriviivat. Vieressä oleva metsä oli milloin viidakkosaari merirosvoseikkailussa, milloin Valhallan jylhä metsä.

Me omaksuimme lapsena helposti suuren mytologian aineksia, mutta kutistimme ne sopivaan kokoon leikkiä varten. Tärkeintä oli löytää helposti omaksuttavia aihioita, joita jatkaa eteenpäin.

Täydellinen fantasiamaailma olisi varmasti niin vieras, että meidän olisi vaikea ymmärtää sitä. Tutut elementit maailmassa toimivat tienviittoina ja auttavat meitä ymmärtämään asioita pienistäkin vihjeistä. Päätin täten luoda maat ja kansat siltä pohjalta, että niihin löytyy tuttu sidos reaalimaailmaan. Jätin myös tarkoituksella pois perinteiset fantasiarodut, haltiat ja kääpiöt, sillä ihmisten välisessä kanssakäymisessa on jo tarpeeksi draamaa – varsinkin kun maailma on väritetty fantastisin värein.

Pöytälaatikon avaus

En tiedä tarkalleen, kuinka paljon meitä on. Ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet seikkailuja ja pyörittäneet pitkiä kampanjoita vuosikausia astumatta ulos linnoituksestaan. Kokeneita puurtajia, jotka pysyvät visusti poissa julkisilta areenoilta, sillä oma peliryhmä on ollut tuttu ja turvallinen kenties jo lähemmäs 20 vuotta.

Minä piipahdin julkisella areenalla vuonna 2010 Ropeconissa. Voitin tuolloin seikkailunkirjoituskilpailun Keski-Maahan sijoittuvalla seikkailulla Auringon veri. Minua jännitti, sillä kilpailuun kuului, että peluutan myös kirjoittamani seikkailun. Se oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin tuntemattomien pariin pelaamaan.

Kilpailu ja kokemukset antoivat minulle itseluottamusta, mutta jatkoin syystä tai toisesta vielä omissa ympyröissäni. Mietin, voisiko pikkuseikkailuja myydä halpaan hintaan netissä, mutta puhtaaksi kirjoittaminen nousi usein muurina eteen. Halusin vain luoda koko ajan uutta, en palata vanhaan.

Vuoden 2012 kesällä vietin paljon aikaa hiekkalaatikolla muksun kanssa. Olin edellisenä vuonna kirjoittanut esikoisromaanini, jonka viimeistely rullasi hitaasti eteenpäin. Hiekkalinnat ja neppisradat olivat sopivan rauhoittavia, eivätkä liian korkealentoisia… Tai niin sitä luulisi. Hiekkalaatikolla ehtii nimittäin ajattelemaan sitä ja tätä.

Työ Seikkailijoiden killan parissa alkoi heinäkuussa 2012 kuriositeettina. Teen yleensä töitä puuskittain, ensin toppuutellen ja sitten menettäen täysin kontrollin. Seikkailijoiden kilta on täten edennyt hyökyaaltoina noudattaen oikkujani. Se on ollut tähän asti yksi pöytälaatikon helmistä, mutta nyt on aika nostaa se päivänvaloon. Ja samalla on itsekin astuttava linnoituksesta.