Ropecon 2017 ja Seikkailijoiden kilta

Ropeconiin on enää vajaa viikko aikaa ja valmistelut ovat loppusuoralla. Seikkailijoiden killan osalta viikonlopun aikataulu on seuraavanlainen:

Perjantai klo 18-19, sali 201

Seikkailijoiden killan julkistusesitelmä

Tule kuuntelemaan, missä pelistä on kysymys ja kurkkaa hieman kulissien taakse, kun kerron myös suunnitteluvaiheista. Mahdollisuus myös esittää kysymyksiä ja kerätä omistuskirjoitus kirjaan.

Lauantai klo 11-13, sali 214

Seikkailu: Metsäsaaren arvoitus

Aloittelevien seikkailijoiden ensimmäinen koitos, joka löytyy myös julkaisusta. Mukaan mahtuu 2-6 pelaajaa.

Lauantai klo 15-17, kokoustamon aula 1.krs

Seikkailu: Kadoksissa

Kokeneempien seikkailijoiden pulmallinen mysteeri selvitettäväksi. Mukaan mahtuu 2-6 pelaajaa.

Mistä Seikkailijoiden killan saa hankittua?

Seikkailijoiden kilta on tarjolla Ropeconin ylläpitämällä Ropecon Shop -myyntipisteellä koko tapahtuman ajan perjantaista sunnuntaihin.

Muuta

Ropeconissa täytyy kaiken muun ohessa käydä katsahtamassa kaikenlaista uutta ja kummaa. Vanhin muksu lähtee myös reissulle lauantaiksi ja pääsee täten ensi kerran ihmettelemään sitä kaikkea, mitä tapahtumalla tarjottavana niin pelien kuin figujenkin osalta. Omaan listaani aion tietysti lisätä vielä haahuilun ja pööpöilyn, sillä tapahtumassa törmää aina tavalla tai toisella tuttuihin.

Seikkailijoiden kilta on valmis!

Enemmän kuin iloisena ilmoitan, että Seikkailijoiden kilta on valmistunut monien kirjavien ja jännittävien vaiheiden jälkeen!

Pelin julkaisu tapahtuu Ropeconissa, jonne tuon vinon pinon kirjoja kaikkien iloksi Ropeconin myyntitiskille. Mikäli haluat ennakkotilata Seikkailijoiden killan, voit tehdä sen osoitteessa: kirjuri@seikkailijoidenkilta.net

Voin toimittaa sinulle kirjan Ropeconiin tai postittaa kirjan (postikulut +5,20€) viikolta 30 lähtien.

Seikkailijoiden kilta kustantaa 35€.

Olkoon seikkailusi täynnä menestystä!