Esittelyssä seikkailijaryhmiä

Pyöritän tällä hetkellä Seikkailijoiden kiltaa kolmelle poppoolle, ja koska porukoissa on samoja ihmisiä, täytyy seikkailuja kirjoittaa aina uudenveroisina ja ihmeellisinä. Hyvä tapa pitää luovaa toimintaa yllä.

Ryhmässä 1 toimivat seikkailijat Kera, Reca, Susa, Noar ja Rhuarch. Heidän tarinansa on alkanut jo, kun Seikkailijoiden kilta oli vasta prototyyppi, joten hahmojen tietoihin on tehty vuosien varrella pientä hienosäätöä. Heidän seikkailunsa ovat kulkeneet suurelta osin Frynin villien suomaiden ja rämeiden halki, jossa monet salaisuudet odottavat usvan ja unohduksen peitossa.

Ryhmässä 2 seikkailevat Ansa-Lascal, Sela Siipisulka, Torm Syväsurma ja Talimar. Porukka muodostui pelaamaan pieniä viikkosessiota aina silloin tällöin ja hahmot ovat kokeneet kimurantteja seikkailuja Kritoksella, Vorgassa sekä viimeisimpänä Ithalian eteläisten sademetsien katveessa.

Seikkailijan liikanimi saattaa vaihdella seikkailujen aikana. Lascal oli alunperin Lascal Laulaja, hilpeä vaeltaja Kritokselta, mutta sittemmin muutaman epäonnisen ansakokeilun jälkeen nimi on muuttunut. Torm taas tunnettiin ennen Terva-airona, sillä hän oli kotoisin Kaapparisaarilta. (Sela tosin kutsui häntä Terva-aivoksi, sen verran komeita ovat olleet herran möhläykset kriittisillä hetkillä.) Pelastettuaan koko muun ryhmän vedenalaisessa taistelussa Torm otti liikanimekseen Syväsurma.

Tällä hetkellä Lascal, Sela, Torm ja Talimar tutkivat vampyyriksi muuttuneen seikkailijan tapausta, joka on alusta pitäen osoittautunut varsin vaiherikkaaksi ja hankalaksi tapaukseksi. Jäljet ovat viemässä ryhmää kohti pahamaineisia Aavevuoria, johon vampyyrin otaksutaan paenneen. Pahaksi onneksi vuoriston nimi ei ole tuulesta temmattu, vaan vaaran hetket odottavat, ennen kuin vampyyri on kukistettu.

Ryhmässä 3 Vorgan kylmää maata tutkivat Lautrec Hopeavuori, Murr, Fiona Merimieli ja Vern Varjomieli. Tämän ryhmän seikkailut ovat vasta aluillaan ja mikäs sen karumpi paikka aloittaa seikkailijan uraansa kuin kylmä pohjola. Ryhmä on toistaiseksi selvittänyt peikkojen tihutöitä Raivopään kauppalassa ja tehnyt melkoisia historiallisia löytöjä. Nähtäväksi jää saavatko muutkin tahot vihiä löydöistä vai ei.

Luova mylly pyörii täten jatkuvasti ruuhkavuosien keskelläkin. Harmi, ettei 1-vuotias osaa vielä ihan keskittyä pelaamiseen saati sitten siihen, että antaisi aikuisille pari tuntia vapaata. Eiköhän aika taivuta tämänkin dilemman.

Seikkailujen syksy

Ropeconin jälkeen on ollut hyvä levätä hetki ja ihmetelläkin, että mitä seuraavaksi. Peli on ulkona, julki, ostettavissa. Mahtavaa!

Kuluneina viikkona Ropeconissa pitämäni esitelmä Seikkailijoiden killasta on löytänyt tiensä YouTuben puolelle ja voit katsoa syväluotaavan esitelmän täältä. Roolipelitiedotuksen Sami Koponen myös haastetteli minua julkaisun tiimoilta ja kerron haastattelussa niin pelisuunnittelun kulisseista kuin harrastushistoriastakin. Kaikki liittyy kaikkeen mitään unohtamatta.

Sitten niihin tulevaisuuden suunnitelmiin. Tarkoitus on tuottaa Seikkailijoiden kiltaan mukavaa pelattavaa. Valmisseikkailuita, suuremman mittakaavan alkutilanteita (joista lähteä vetämään peliä omaan suuntaan) sekä varmasti tarkennuksia maailmaan. Pöytälaatikossa on jo sopivia luonnoksia ja seikkailuiden lomassa tulee tietysti luotua uusia paikkoja.

 

Viilaaja viilaa

Takana taas yksi seikkailusessio ja pieni lisäyskin pääsi sääntöihin asti, kun pelissä nousi asia, johon ei ollut antaa suoraa vastausta. Hyvä näin. Asioita voi simuloida päänsä sisällä ja paperilla, mutta pöhköimmät rajatapaukset tulevat ennemmin tai myöhemmin pelissä vastaan.

Pelitestauksen tulokset ovat olleet hyviä ja päässä muhii mukava seikkailuidea, jonka voisi peluuttaa Valoconissa helmikuussa. Minulla oli hullu idea lähteä ex-tempore matkalle Maraconiin, mutta toteutan hulluudet sitten keväällä. Tulevaan kuuluu myös taittajan etsintä projektille sekä esimerkkiseikkailun puhtaaksi kirjoittaminen.