Kohti Valoconia

Fryn

Olen osallistumassa Seikkailijoiden killan kera lauantaina 17.2. Valocon tapahtumaan. Ovelaa kyllä, en ole koskaan käynyt Jyväskylässä, joten tulee tämäkin eksotiikka koettua samalla kertaa. Tuhtiin bussimatkaan olen varautunut kirjoilla ja sekä muistiinpanoilla. Päälle kolmessa tunnissa ehtii tehdä jonkin uuden oivalluksen ihan varmasti.

Valoconissa peluutan seikkailun nimeltä Rämeen lapset. Viimeistelin juuri pienen mainoksen pelistä, joka kuuluu seuraavasti:

Rajamaillakin on sankarinsa. Niin myös rämeiden ja viidakoiden valtaamalla Frynin saarella, jossa Seikkailijoiden killan jäsenet valmistautuvat kohtaamaan uuden haasteen.

Miten napata kiinni rosvojoukko, joka on taitavasti jo vältellyt jokaista jäljittäjää. Onko pimeillä voimilla osansa? Mikä onkaan rämeiden salaisuus?

Seikkailun tarkoitus on korostaa yhteistyötä ja tehdä samalla toiminnallista etsivän työtä rämeiden hämärissä. Käsikirjoittaminen on ollut todella innostava projekti ja toivon mukaan peluuttaminen sujuu mallikkaasti. Kun harvoin peluuttaa oman ryhmänsä ulkopuolella, kynnyksen yli joutuu toisinaan kiipeämään köyden kanssa. Mutta kaikki speksit matkaa varten on jo sovittu ja ystävällistä majoittajaa informoitu.

Valocon ja rämeet, täältä tullaan!