Testauksen tielle

Tällä viikolla oli pitkästä aikaa kokonainen päivä vapaata, joten suoritin mukavan 10 tunnin kirjoitusputken pitäen 10min ruokatauon. Tuossa ajassa ehdin sumputtaa kaikki taulukot kirjaan ja tehdä viilauksia, jonka johdosta paketti muuttui ns. beta-versioksi.

Peliporukkamme sai juuri laitettua tauolle pidemmän sortin kampanjan, joten Seikkailijoiden killan varsinainen testivyörytys voi alkaa. Piileskelevän peliporukan lisäksi suuntaan syyskuussa Traconiin ja loppuvuodeksi olin hahmotellut ainakin retkeä Maraconiin sekä Tracon Hitpointiin.

Tarkoitus on nyt pistää mekaniikka koville ja syynätä, ettei mikään ammu ylitse. Maailma on hyvin napakka paketti, se kaipaa korkeintaan kosmeettista huoltoa kieliasun osalta. Lähetän kuitenkin beta-versiota valikoiduille ja toivon, että he ehtivät kiireiltään käydä paketin läpi. Yleensä mitä kauemmin jotain projektia tekee, sitä enemmän puut kasvavat metsän eteen. Ulkopuolisen palautteen kautta alkaa sitten löytyä viilauksia. Toivotaan, että ne vievät peliä parempaan suuntaan.